maa-aineskuljetus

Olemme erikoistuneet maa-aineskuljetuksiin. Suuretkin erät onnistuvat.

maa-ainesten seulontatyöt

Käsittelemme maa-aineksia louhokselle asiakkaiden tarpeisiin.

teiden sorastus

Sorastuspalvelu varmistaa sorateiden hyvän hoidon ja ylläpidon.

Maansiirto ja maa-aineskuljetus Etelä-Suomessa sekä Varsinais-Suomessa

Palvelemme Aurasta yrityksiä maanrakennushankkeissa, samoin kotitalouksia

Nurmen Sora Oy on työskennellyt maa-aineskuljetusten parissa jo useiden vuosien ajan. Meillä on laadukas kalusto ja vahva osaaminen suurtenkin kuljetusurakoiden sujuvaan toteutukseen. Palveluihimme kuuluvat myös maansiirrot (myös pilaantuneen maan), seulontatyöt sekä teiden sorastukset. Toimipisteemme sijaitsee Aurassa, Turun kupeessa.

Teemme maa-ainesten kuljetuksia Etelä-Suomen alueella pääosin yrityssektorille. Turussa, Liedossa, Maskussa, Mynämäellä ja muualla Varsinais-Suomessa työmme on painottunut kuluttajapuolen palveluihin, kuten talonrakentajien maa-ainestoimituksiin sekä sorastuksiin

Valttina varmat toimitukset oikeaan aikaan

Toimituksiimme voi aina luottaa. Pidämme tarkoin kiinni sovituista aikatauluista aina tilauksen alkumetreiltä toimituksen loppuun asti. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous tai kysy lisää maansiirto- ja kuljetuspalveluista tai muista tehtävistä!